VIIDAKKOMAISTA SEIKKAILUA LÄHIMAASTOSSA

Mukavaa, kun olet taas täällä! Tällä kertaa vähän leikkimielistä vinkkiä liikunnan saralle. Kaikkihan me tiedämme, että liikunta on tärkeää. Itse teen tässä töitä viimeisten opiskelujeni kanssa tekemällä opinnäytetyötäni. Sen kanssa menee kaikki aika, mitä vain jaksan ja viitsin. Istun siis todella paljon. Siksi on tärkeä myös ulkoilla ja liikkua eri tavoin. Kerron siis tällä ja seuraavallakin kerralla, kuinka hyödynnän perheeni kanssa erilaisia liikuntasovelluksia.

Tietokoneille, tableteille ja älypuhelimiin on hankittavissa monenlaisia liikuntasovelluksia eri lajeihin. Niitä on niin lenkkeilijöille, joogaajille kuin jumppaamiseen innostuneille unohtamatta monia muuta lajeja. Testailen uusia maksuttomia sovelluksia silloin tällöin ja otan hyväksi havaitsemani käyttöön. Mikäli olet valmis panostamaan myös rahaa, niin valikoima laajenee entisestään.

Meidän jokaisen pitäisi liikkua vähintään 60 minuuttia päivässä. Lasten ja nuorten liikuntasuositukset ovat vielä isommat. Nämä tänään ja seuraavalla kerralla kertomani liikuntasovellukset ovat hienoja tapoja seurata omaa liikkumistaan ja samalla tsempata itseään. Joillakin pystyy vertaamaan omaa suoritustaan muihin ja jopa kisaamaan heitä vastaan. Minulle yksi tärkeä kriteeri on myös hauskuus. Pelin avulla liikkuminen pitää olla mukavaa ja iloista touhua eikä vain hampaat irvessä liikkumista. Mahdollisuus myös toisten kannustamiseen on tärkeää.

JUNGLE RACE

Viime aikojen mukava löytö on Jungle Race. Se on mobiilissa toimiva karttapohjainen liikuntapeli, jonka saat ladattua kaikkiin älypuhelimen käyttöjärjestelmiin, jos sinulla on puhelimessasi netti. Sovellus on suomalainen, se on kehitetty Kajaanissa. Otan mielelläni suomalaisia palveluita käytöön. Siinä kerätään viittä eri hedelmää: banaani, omena, viinirypäle, appelsiini ja ananas. Banaanit eivät liiku. Muut niistä liikkuvat kartalla eri vauhtia eri suuntiin. Mikäli samaan aikaan on samalla alueella useampia pelaajia, niin kaikki kisaavat samoista hedelmistä. Periaatteessa pelissä on tarkoitus kerätä kaikki viisi eri hedelmää, mutta meillä on tapana kulkea ja yrittää ottaa kiinni niitä hedelmiä, joihin on jotain mahdollisuuksia. Hedelmät elävät vain 10 minuuttia, joten kuhnailuun ei ole aikaa, jos haluaa saada satsin täyteen. Kun hedelmä katoaa, tai kun se on kerätty, niin kartalle syntyy johonkin paikkaan uusi hedelmä.

Jungle Race

Kaikki saman pelisession aikana keräämäsi hedelmät näkyvät sivun alareunassa, jossa näkyy myös peliin käytetty aika ja matka, jonka olet kulkenut. Omia tuloksiasi pääset seuraamaan yhteenveto-sivulta. Siellä näkyy myös koko Suomen TOP10-lista henkilöinä eli nimimerkkeinä ja kaupunkeina kyseisenä hetkenä. Alla näkemässäsi kuvakaappauksessa on kaksi meistä kärkisijoilla!

TOP10pelaajat

On ollut upea saada ihan perheemme voimin oma paikkakunta Suomen TOP10 – listalle. Kisassa on kuitenkin isojenkin kaupunkien pelaajia mukana. Tilanne kuitenkin elää koko ajan ja töitä täytyy tehdä saadakseen sijoituksen pidettyä. Pisteet siis muuttuvat joka päivä. Jos eilen olit kärkisijoilla niin tänään et ehkä ole ollenkaan TOP10ssä. Pisteisiin lasketaan viimeisen seitsemän päivän aikana kerätyt hedelmät. Jari Haaverinen (Kajaani Game Studios Oy) sanoi, että he ovat pyrkineet luomaan hedelmistä ikään kuin hyvinvointia ja energiaa. Kuten oikeassakin elämässä, ei se monen viikon takainen liikunta enää auta, vaan lenkillä pitäisi muistaa käydä säännöllisesti 😉

TOP10 kaupungit

Meillä on ollut aina hauskaa lähtiessämme hedelmiä keräämään. On aina hyvä varata hiukan ylimääräistä aikaa, sillä voit huomata vielä kotiin päin kääntyessäsi, että lähistöllä on hedelmä,etkä maltakaan olla hakematta sitä. Näemme toistemme liikkumisen kartalla. On mukava jännittää toisen puolesta, kun huomaa hänen suuntaavan jotakin hedelmää kohti. Pelissä siis näkee muiden pistetilanteen ja saavutukset koko ajan.

Olen joskus itse jopa kömpinyt pilkkopimeään metsään hedelmää saalistaessani. Maltan tuskin odottaa, jotta talvi tulisi ja järvet jäätyisivät. Asuinpaikkaamme ympäröi järvi ja joka päivä moni hedelmää jää saamatta, sillä ne menevät järvelle. Olen jopa muutaman kerran harkinnut soutuveneen valjastamista mukaan pelin tiimellykseen, kun paikkakuntakohtainen tilanne on ollut tiukoilla! Pelin avulla iltalenkin suunta vaihtelee eikä kyllästy samaan reittiin. Peliä voi pelata yksin tai yhdessä muiden kanssa. Joskus laitamme pelin vain päälle kävelemään lähtiessämme saadaksemme tietää kulkemamme matkan emmekä edes tarkoituksella etsi hedelmiä. Kuitenkin niitä aina jokunen on matkan varrella kyytiin hypännyt!

Pääset myös kirjautumaan tunnuksillasi verkkopalveluun ja seuraamaan tilastojasi. Sieltä löydät myös tilastotietoa nopeudestasi. Pelin voisi jakaa ystävien kanssa Facebookissa tai Twitterissä. Sitä en ole vielä kokeillut. Peliä voi pelata myös pienemmällä alueella esim. kotipihalla Jungle Junior-nimellä esim. pienten lasten kanssa. Siinä hedelmät eivät liiku. Siinä on tarkoituksena parantaa aikaa, jolla hedelmät on kerätty. Jungle Race pelin viimeiset kuulumiset löydät myös Facebookista https://www.facebook.com/junglerace/?fref=ts

Jari Haverinen kertoi, että peliin luotu 35 000 käyttäjätunnusta ja he uskovat, että moni pelaa esimerkiksi kouluissa peliä ryhmänä, joten he arvioivat, että kaksinkertainen määrä pelaajia on pelannut peliä. Tämä Jungle Racen levinneisyyskartta näyttää viimeisen 50 päivän tilanteen (tilanne 9.10.2015). Pelaajia on ollut yli 10 000. Tähdet kuvaavat pelaajia.

Jungle Race koko maailma

Suomessa peleistä pelataan noin 98%, joten muualla maailmalla tämä on vielä melko tuntematon, vaikka puhelinten sovelluskaupoista löytyykin. Peli sopii kaikenikäisille! Olisi todella hienoa, jos jakaisit myös itse sitä myös maailmalla eteenpäin ja saisimme suomalaista mobiililiikuntapeliä levitettyä eteenpäin. Jakakaamme liikunnan riemua ja hyvinvointia myös muille!  Pitää muistaa osata heittäytyä leikkiin mukaan. Ei urheilu ja liikkuminen saa aina olla niin vakavaa. Ainoa asia, mitä pelissä kaipaamme, on että voisimme kerätä myös matkoillamme hedelmiä omaan pussiin eivätkä ne menisi kilpailevan kaupungin saaliiksi.Näenkö pian sinutkin metsäpoluilla tai kaupungin kujilla kääntyilemässä tai jopa TOP10-sakissa?

Jungle Race Suomi

Täältä löydät pelistä lisätietoa:

Continue reading ”VIIDAKKOMAISTA SEIKKAILUA LÄHIMAASTOSSA”

OLLAAN PILVESSÄ!!!!

Mukava, että olet löytänyt sivuilleni. Olen menneen viikon miettinyt pääni puhki, mikä on se juttu, joka olisi se syy vierailla sivullani. Päässäni on niin monia asioita, joita haluaisin jakaa kanssanne. Perheeni on kannustanut ja ollut ehkä jopa ylpeä, kun uskaltauduin vihdoin ja viimein mukaan. Kuten edellisellä kerralla sanoin, olen kyllä sosiaalisessa mediassa monessa mukana, mutta vapaa-ajalla tämä blogin kirjoittaminen on uutta. Sosiaalinen media on kuitenkin se lempijuttuni, josta puhuisin vaikka koko viikon yhteen menoon. Olenhan minä monesta asiasta ja aiheesta kiinnostunut. Mietin kuitenkin tuossa, että minun pitää löytää sellaisia aiheita, joista voit hyötyä itse elämässäsi omassa arkipäivässäsi. Asiakaskokemuksen, viestinnän ja muiden liike-elämän eri osa-alueiden, mara- sekä matkailualan ja koulutuksen sekä järjestötyön asiantuntijuuden huippuja puhumattakaan hyvinvoinnin guruja on meillä Suomessa jo melko paljon täällä blogeissa.  Haluan, että tästä voi olla hyötyä  myös sinulle tai voit saada niistä uusia ideoita omaan vapaa-aikaasi. Uskon kyllä,että PK-sektorille tai mikroyrittäjillekin täältä voi jatkossa löytyä pohdittavaa. Älä siis jätä seuraamistani 😉

vintage some

Joku voi nyt kysyä, miksi puhun sosiaalisesta mediasta ja mitä se sitten oikein on? Tässä viestinnän ja teknologian uudessa murroksessa puhuttaessa käytetään erilaisia käsitteitä hieman eri vivahtein web 1.0, web 2.0, yhteisöllinen media, digitaalinen media ja sosiaalinen media. Sanastokeskuksen (2010) mukaan sosiaalinen media on

                          ”tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän muoto,

                           jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti

                           tuotettua sisältöä ja luodaan sekä ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita”.

Yksityishenkilöille sosiaalinen media eli jatkossa käytän siitä lyhennettä some tarkoittaa yleensä sovelluksia tai palveluita, joissa voi pitää yhteyttä ystäviin, jakaa tietoa tai keskustella. Pääasiallisena erona perinteiseen keskusteluun tai sähköpostiin voidaan pitää reaaliaikaisuutta ja mahdollisuutta jakaa tietoja muiden ihmisten tai ryhmien kanssa. Uusimmissa somen palveluissa on otettu myös huomioon erilainen tapa jakaa eri tahoille esim. yksi yhdelle, yksi monelle tai moni monelle tyyppisesti

Some on myös tapa, jolla verkostoidutaan ja vaikutetaan. Some perustuu juuri jakamiseen – siellä jaetaan jotain itseltämme tai itsestämme toisille. Kun jokainen jakaa vähän, niin kaikki saavat paljon. Sosiaalisessa mediassa 1+1 =3. Näihin erilaisiin määrityksiin on olemassa erilaisia sanastoja, joista voisi mainita esimerkiksi http://www.tikas.fi/tikas_yleiskielellae/sanasto/

some2015

Puhun myös varmasti paljon pilvipalveluista. Mitä se sitten tarkoittaa? Onko tieto pilvessä vai? Tämä on tietyllä tavalla totta. Tieto ei ole omassa koneessasi vaan Internetin kautta erillisessä palvelussa (ilmainen tai maksullinen). Voit tallentaa sinne omia kuviasi, kirjoitelmiasi, nettisivuja tai muuta tietoa Voit jakaa siellä tietoa/kuvia myös muiden kanssa. Hyödynnän tosi paljon erilaisia maksuttomia pilvipalveluita, mutta näistä palveluista ja tavoista kerron myöhemmin lisää.

Yritän jatkossa saada pieniä haastatteluja tänne erilaisten somen palveluiden asiantuntijoilta ja ihmisiltä, joilla on mielenkiintoa, luovuutta, avoimuutta ja intoa jakaa eri asioiden tietoutta eteenpäin. Toivottavasti idea saa vastakaikua ja saisin myös suoria yhteydenottoja henkilöiltä, jotka haluaisivat tulla kertomaan teille sosiaalisen median aktiivisuudestaan, työstään tai harrastuksestaan tai muuten haluaisivat jakaa tätä yhteistä jakamisen kulttuuria. On muuten aika uskomatonta, että monipuolinen somen eri alojen taituri Johanna Hurmerinta, joka pitää blogia Nytjahuomenna aloitti juuri tänään virtuaalisen haastattelutuokioiden pitämisen omassa blogissaan. Että sattuikin yhtä aikaa! Olin viikonloppuna juuri ajatellut, että pyytäisin Johannaa omaan haastatteluuni tänne 😉

somenpalvelut

Itse pidän tästä somesta juuri sen takia, että täällä jaetaan omaa tietämystä. Asumme maalla eikä nykyisessä asuinpaikassamme ole verkostoa, jonka kanssa parantaa maailmaa. Minulle some on se paikka, josta haen tietoa, keskustelen ja jaan itse eteenpäin.

Haen yrityksistä aina tiedon ensin somesta ennen kuin edes suunnittelen ensimmäistä vierailua sen kivijalkamyymälässä. Yleensä etsin tietoa ensimmäiseksi yritysten kotisivuilta. Siellä tiedon pitäisi olla ajan tasalla paremmin kuin lehdissä ja puhelinluetteloista. Käytätkö muuten itse vielä puhelinluetteloa? Nykynuoriso ei varmasti osaisi edes etsiä sieltä mitään tietoa. Tarkistan somesta yritysten aukioloaikoja sekä osoitteita ja tarjottavia palveluita. Olen tilannut monenlaisia tavaroita eri verkkokaupoista. Aina en kuitenkaan kotisivua löydä. Olen joskus jättänyt tilaamatta tai ottamatta yritykseen yhteyttä, jos sillä ei ole kotisivua, sillä olen sitä mieltä, että hyvällä yrityksellä pitää olla kotisivut. Jos niitä ei ole, niin yrityksestä jää jotenkin vanhanaikainen kuva. Toimiiko siellä mikään, jos ei olla 2000-luvulla?

Facebookissa teen itse harvoin päivityksiä tai jaa kuulumisiamme. Minulle se on tärkeä tiedonjako- ja keskustelu paikka. Facebookissa olen mukana hyvin monenlaisissa ryhmissä niin ammatillisen kiinnostukseni kuin vapaa-ajan harrastusten ja mielenkiintojeni mukaan. Tiedätkö muuten, että Facebookin kautta voit opiskella kieliä? Sieltä löytyy esimerkiksi:

  • Senja opettaa sinulle ruotsia
  • Krista opettaa sinulle englantia
  • Helmut opettaa sinulle saksaa
  • Samu opettaa sinulle viroa                 yms.

Oletko itse seurannut näitä erilaisia opetusryhmiä? Kerro meille myös uusia vinkkejä niistä.

Olen perustanut Facebook-ryhmiä. Kolmatta vuotta sitten perustin punkaharjulaiset-ryhmän ja siinä on jo yli 1000 jäsentä. Mielestäni se on aika hyvin. Siellä jaetaan hyvin monenlaista tietoutta ja vinkkiä. Moni eläin on löytänyt takaisin kotiin sieltä saatujen vinkkien kautta. Tapahtumien ilmoittamiseen sitä voisi hyödyntää vieläkin enemmän.

Muita perustamiani Facebook-ryhmiä olen tehnyt mm. harrastuksiin. Suosittelen uskaltautumaan sinne mukaan. Yllätyt varmasti. Vaikka nuoriso on sieltä jo osin poistunut, niin siellä on paljon mielenkiintoista keskusteltavaa ja seurattavaa. Voit vaikka lukea suosikkiurheilijasi viimeiset kuulumiset, löytää harrastuksesi parista uusia ideoita, laitaa kirppis-ryhmään myynti-ilmoituksen, matkustaa kimppakyydillä tai saada kirjastolta uusia lukuvinkkejä.

Moni sanoo, että some vie kaiken ajan. Se riippuu aivan itsestä. Jos haluat kertoa muille jokaisen kahvikupposesi tai koiran ulkoiluksesi niin viehän se aikaa. Se on jokaisen aivan oma valinta. Eri palveluihin voi laittaa erilaisia ryhmiä ja muita määrityksiä, joilla asioiden seurantaa voi säännöstellä tai ryhmitellä. On olemassa myös monenlaisia palveluita, joilla seurantaa voi helposti hallita. Samoin omaa yksityisyyttä ja tietosuojaan liittyviä asioita kannattaa miettiä. Mutta niistä myöhemmin. Mukavaa viikon alkua Sinullekin!!!

mietelause-satama